Etusivu    Ilmakuvat    Lentopäiväkirja 



LENTOPÄIVÄKIRJA

 


Huhtikuu 2012

31.3-1.4 Liitäjien Hulabaloo Ähtärin Perännejärvellä.

Kelien takia viikolla eteenpäin siirtynyt EPL:N järjestämä Liitäjien hulabaloo tapahtuma saatiin käyntiin ja näin jälkeenpäin on todettava että meni kyllä tapahtuma kaikinpuolin ihan nappiin. Kelit suosi. Lauantaina sai jokainen siipensä pussista kaivanut arvokasta kokemusta tuulikäsittelystä ja termolentoakin nähtiin pisimmän lennon loppuessa vasta jossain Visuveden seutuvilla.

Lauantai aamuna paikalla Kirkkosalmen vieressä vasta muutama lentäjä.

 

 

Tuuli tuiversi lauantaina ajoittain melko kovaakin joten siiven pitelijöitä tarvittiin.

 

Itse innostuin Tandemlennolle Rämön Karin kanssa. Kaksi hinausta koitettiin mutta emme tarttuneet termiikkiin joten matkalento jäi tälläkertaa tekemättä. On muuten aikaa kulunut edellisestä hinauslennosta varmaan liki kymmenen vuotta joten uutuuden viehätystä oli hommassa mukana :)

 

Noo käytiinhän sitä sentään näin kaukana lähtöpaikalta :)

 

Pöytä odottaa nälkäisijä lentäjiä

 

Sunnuntai oli aivan superhieno päivä sekä sään että tapahtumaan osallistujien määrän suhteen. Ilmassa oli todellista karnevaalihenkeä. Kameraa ei tullut kovinpaljoa kannettua kaulassa.

 

Sunnuntaina keskipäivällä en kerennyt ilmaan mutta aamupäivällä käväsin. Silloin ei vielä ollut lentopaikalla tungosta. Sunnuntaina arvioitiin paikalla käyneen jopa 80 henkeä.

 

Hauskuutin yleisöä sunnuntaina myös "lentävällä autolla". Kuva Aarno Isomäki.

 

Kuva: Jari Kokkonen

 

Kuva: Jari Kokkonen

 

Kuva: Jari Kokkonen

 

Kiitokset kaikille tapahtumaan osallistuneille ja ens vuonna uudestaan samoissa merkeissä. Tuolla Aarnon kattavempi kuvasaalis tapahtumasta http://www.parinapojanjorinoita.blogspot.com/2012/04/liitajien-kevathulabaloo.html